Pages

Elonmerkkejä

March 20, 2015

Alkuvuosi on vaellettu sumussa - on ollut vaikea päästä yli uuden työpaikan aiheuttamasta pettymyksestä erityisesti kun parin vuoden työttömyyden jälkeen oli niin suuri ilo ylipäätään päästä töihin.....mutta luulen että nyt olen kääntänyt jonkinlaisen sivun tässäkin asiassa. Aika menee kuitenkin niiiiin nopeasti, ja jo nyt olen 'lusinut' melkein kolme kuukautta tästä määräaikaisuudesta...eli 'vain' seitsemän kuukautta jäljellä.

Kun elämässä on haasteita, hyvin usein jään elämään johonkin outoon välitilaan, jossa ainoa fokus on siinä, että saan itseni sängystä ylös ja toimimaan suhteellisen normaalisti. Liikunta siis usein tällaisissa tilanteissa jää valitettavasti niihin asioihin joita en jaksa edes ajatella.....mutta lopulta tuokin vaihe sitten aina väistyy.

Tein nyt sellaisen päätöksen, että ostin kotiin treenivehkeet -- ja hallelujah, eilen vedin ensimmäisen (varovaisen) treenin ! Kevätauringolla lienee osuutensa siihen, että nyt ei yksinkertaisesti voi enää laiskotella ja murehtia asioita -- ja kun liikunta tunnetusti vielä lisää endorfiinien määrää, olo ei tästä voi kuin kohentua...sekä fyysisesti että psyykkisesti.

Hyvää viikonloppua !


Pieces of the puzzle

March 15, 2015


I haven't been blogging much lately. I don't know what to say. It will be my 47th birthday in just about a week, and I feel a strange contradiction in my current existence; it seems in some ways I am more lost than I have ever been in my life....and in some ways I feel like I am slowly but surely approaching some magical point that will, when the time comes, push me on the right path after all these difficulties that I've been going through. I think I finally understand what growing pains mean.

Sometimes I seek comfort or guidance in wherever I can hope to find it. Books, movies, other blogs. Today I was reading something that drew my attention to astrology - and I ended up on some webpage that contained the following piece for my sign. I'm not particularly into horoscopes, but this kind of hit home. I had to laugh about the part where it mentions being drunk on an extraordinary dream, steering away from ordinary happiness. I think that's me to a t, even though I'm trying to readjust my thinking.

Anyway, food for thought...and truly hoping I'll find my way this year. Or before I'm 75.





Friday shouldn't feel this good

March 6, 2015

Even though I know my current circumstances are not final, I do hate living like this: waiting for this time to pass, waiting to be able to do what I want to do.....and not even being quite sure what it is I want to do. One shouldn't just exist, one should LIVE.

In any case.....happy weekend !



Oi maaliskuu !

March 1, 2015

Kun maaliskuu saapuu, tulee elämään automaattisesti toivoa: kevät on todellakin tulossa, eikä kesäänkään ole enää kovin pitkästi ! Maaliskuu on myös synttärikuukauteni, ja syntymäpäivä on minulle aina myös jonkinlainen uuden alku - jopa enemmän kuin uusi vuosi, sillä koen sen jotenkin "henkilökohtaisena uutena vuotena" astrologiaan liittyen. Mitään ikäkriisiä en ole kokenut sitten viisivuotispäiväni, ja huomaan joka vuosi olevani aivan sinut ikävuosieni kanssa. Vastikään tapasin ystävääni, jonka olen tuntenut yläasteelta saakka, ja aloimme jo hiukan suunnittelemaan jotain pientä juhlintaa kesälle 2018 -- tuo vuosihan on se maaginen viidenkympin raja, ja haluamme tehdä yhdessä jotain mukavaa. Ajatus lähenevästä 50-vuotispäivästä tuntuu ainoastaan jännittävältä, ei mitenkään ahdistavalta.

Alkuvuosi on ollut vaikea johtuen siitä, että ilo työpaikan saamisesta vaihtui isoon pettymykseen - mutta nyt mennään järjellä eikä tunteella, eli tämä määräaikaisuus on lusittava loppuun. Onneksi esimies on huipputyyppi, joka tietää tilanteen ja myöntää olemassa olevat ongelmat...se helpottaa, kun tietää että "vika" ei ole minussa. Kuten alkuvuodesta kirjoittelin, uskon vakaasti siihen että ihmisen eteen tulee näitä samanlaisia ongelmia niin kauan kuin tietäen tai tietämättään jatkaa samaa vanhaa polkua, jolta olisi jo pitänyt hypätä pois aiemmin. Minun on käytettävä tulevat kahdeksan kuukautta siihen, että teen sellaiset suunnitelmat että loppuvuodesta pääsen oikealle polulle. Tämä ei tule olemaan helppoa kärsimättömälle luonteelleni; taipumus on lähteä hankalista tilanteista nyt eikä huomenna, usein seurauksia miettimättä...mutta tämähän se juuri onkin se oppiläksy, joka minun tulee oppia. Kuinka osuva onkaan Paulo Coelhon maaliskuun ajatus: rohkeutta kohdata vaikea tilanne pakenematta siitä.