Pages

Year after year

January 2, 2016

Vuosi 2015 hujahti vauhdilla ja aivan omasta syystäni täysin merkityksettömänä, ilman mitään erikoista - vuosi elämästäni pelkkää päämäärätöntä kelluntaa, odotusta, selviytymistä. No, loppuvuodesta pääsin yllättäen vierailemaan ystäväni luona Emiraateissa - ja se oli tietysti unohtumaton ja ihana elämys...ja toisaalta heti tammikuussa tutustuin mieheen josta tuli vuoden mittaan minulle tärkeä ihminen; tässä vaiheessa asumme kuitenkin maapallon vastakkaisilla puolilla enkä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan - jos päädymme yhteen IRL...se tulee tapahtumaan vasta loppuvuodesta taikka vuoden 2017 alussa. 

Mitä aion tehdä vuoden 2016 suhteen ? Tänään, tammikuun toisena päivänä, olen ollut työttömänä noin kaksi kuukautta...liikunta on ollut epämääräisen epäsäännöllistä muutaman kuukauden ajan; ruokavalio on koostunut 2-3 kuukautta epäterveellisestä hiilarihötöstä ja herkuista - ja olo on sen mukainen. Olen jälleen kerran niin väsynyt itseeni, ja vanhasta kokemuksesta tiedän, että näistä montuista rämmitään ylös maanpinnalle vain jos itse sen päätöksen tekee. Täytyy siis ottaa itseään niskasta kiinni ja aloittaa jälleen kerran nollasta....vaihtaa negatiivinen asenne positiiviseen....ja päättää, että vuosi 2016 tulee olemaan HYVÄ VUOSI. Tästä enemmän seuraavissa postauksissa - aion siis tsempata myös blogin suhteen....tosin harkinnassa vielä on, jatkanko tällä samalla blogilla vai aloittaisinko täyden uuden blogin jotta saisin myös virtuaalisen potkun takapuoleen ja lisäpontta uudistukseen.

Ihanaa uutta vuotta !

After wasting 2015 just waiting for the year to pass - which it did surprisingly quick, in fact - I've decided not to repeat that meaningless existence in 2016. Even though I am currently without work and don't really have any prospects or tools to change my circumstances in that part of my life....I can  certainly change my attitude from negative to positive and make this year count...at least with my personal growth and mental happiness. More on this shortly.....as I plan to try and be more active with my blog again (maybe even with an entirely new blog, remains to be seen) Happy New Year !


Early December in United Arab Emirates - my one highlight of 2015


2 comments :

  1. Täälläkin lähdetään (taas kerran) liikunnan ja ruokavalion suhteen täysnollasta. Tällä viikolla koitan vihdoin jaksaa paneutua tähän asiaan. Odotan kovasti jo kevätaurinkoa. Kyllä tämä uusi vuosikin käyntiin saadaan. Mielenkiinnolla odotan kuulumisiasi :).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heh, meillä on aikaisemminkin ollut yhtä aikaa tämä aloitus nollasta-tilanne :) ...joskin sulla on kyllä nyt ihan eri tilanne ja ns. oikeutettu syy taukoon taustalla :) Tehdäänpä tosiaan vuodesta 2016 mahtava vuosi ! Tsemppiä sinne.

      Delete