It's a wrap!

Päädyin sittenkin vähän mielessäni katselemaan menneitä kahtatoista kuukautta, eli ajanjaksoa elämässäni joka oli vuosi 2016. Elämähän on kuitenkin jatkuvaa oppimista, ja sitä tässä iässä voisi jo toivoa että osaa ottaa vinkkiä tehdyistä virheistä ja/tai muuttaa elämäänsä mikäli siihen on tyytymätön. Itse kun vuosia sitten aloitin bloggaamisen ensimmäisiä kertoja, päädyin juurikin siksi tällaiseen henkilökohtaisempaan ja niin sanotusti päiväkirjamaiseen blogiin, että saisin itseänikin kannustettua positiivisempaan ja toimeliaampaan elämään. Kun elämästään ja kokemuksistaan sekä myös tavoitteistaan kirjoittelee muuallekin kuin vain siihen pöytälaatikon salaiseen vihkoseen, tulee ehkä hiukan lisäpontta näihin tsemppausyrityksiin. Olen toki jossain määrin tuuliviiri, tämäkin blogi on nähnyt jo muutaman ”uuden alun” olipa aiheena sitten liikunta tai positiivinen ajattelu….mutta eipä tässä kai mitään pahaakaan ole. Huonompi homma olisi se, ettei enää jaksaisi yrittää ja vaipuisi omaan ahdinkoonsa. Eri asia sitten tietysti on se, kiinnostaako ketään tällaisia keski-ikäisen naisen omia höpinöitä lukea…mutta jos vain yksikään toinen keski-ikäinen höpisijä ja oman polkunsa etsijä näistä jutuista jotain sattumalta hyötyisi, niin se on jo yksi hyvä syy kirjoitella näin semijulkisesti, heh.

Mutta, I digress. Vuosi 2016…mitä jäi käteen, vai jäikö mitään? No, koska en ole luonteeltani sellainen ihminen joka varsinaisesti jäisi asioita katumaan, niin en voi sanoa tästäkään vuodesta mitään sellaista. Olin vuoden ensimmäisen puoliskon työttömänä, ja tuo koko puolivuotinen on hukkunut lähimenneisyyteen jokseenkin loputtomana, sumuisena ajanjaksona, jonka aikana välillä olin reippaampi ja välillä vähemmän reipas….hengasin kotona, lenkkeilin ja välillä treenasin, pidin yllä kommunikaatiota Kalifornian virtuaalimieheeni ja päivät ja viikot soljuivat ohitse ilman mitään mainittavampaa kohokohtaa. Elämää vain. Kesäkuussa aloitin uudessa työssä, joka sitten päättyikin aiottua aikaisempana ajankohtana ollessani unettomuuden takia sairaslomalla. Syys ja talvi olivat aika rankkoja tämän uniongelman vuoksi,  mutta myös isäni syöpädiagnoosin sekä aivoverenvuodon takia; huomasin että vaikkemme isäni kanssa koskaan läheisiä olekaan olleet, kummasti sitä kuitenkin olonsa kolkoksi tuntee kun ainoa elossa oleva vanhempi alkaa olla elämänsä viimeisillä vuosilla. Erään lähimmän ystäväni äiti myös sattui kuolemaan syöpään hyvin nopean ja aggressiivisen sairasjakson jälkeen, ja tämäkin kolahti luonnollisesti. Itse sitten vielä tosiaan poltin oikean käteni pahasti joulukuun alussa, ja tämä koettelemus oli jostain syystä henkisesti pahempi kuin olin osannut aavistaakaan…ehkä se oli vain se ”viimeinen naula” arkkuun ja onnistui minut lannistamaan niin, että tuntuu että joulukuun aikana olen ollut todella maassa.

Mutta! Käsi alkaa toipua, siskoni kanssa tosiaan myös olemme taas yhteyksissä, ja tällä viikolla ollut työhaastattelu meni mielestäni hyvin, joten odottelen kutsua jatkoon ensi viikolla. Kysymykseen mitä vuodesta 2016 jäi käteen voisin siis vastata että no kirjaimellisesti käteen jäi palovamman aiheuttama arpi, ha – mutta myös sellainen fiilis, että ensi vuonna haluan välttää tämän sumussa päämäärättömänä kulkemisen...haluan tehdä nyt oikeasti tavoitteita ja toimia niiden mukaisesti! Vuodesta 2017 kuitenkin lisää kunhan vuosi ensin vaihtuu. Hyvää vuodenvaihdetta siis!