Pages

Perhosia vatsassa

July 23, 2017


Virtuaalimieheni Kaliforniassa vapautuu vankilasta alkavalla viikolla. Vaikka kutsunkin häntä leikkimielisesti virtuaalimieheksi, ihan todellinen ihminenhän tämä mies on ollut elämässäni yli kaksi ja puoli vuotta....toki vain kirjeiden, puhelinsoittojen ja parin videon kautta – mutta siltikin läsnä. Aika hurja ajatus, mutta hän on oikeastaan ollut enemmän läsnä parin viime vuoden aikana kuin kukaan muu ihminen elämässäni. Vaikka olenkin avoin ja sosiaalinen ihminen, ja minulla on tuttavia ja pintapuolisia ystäviä ympäri maailman, perhe- ja sukulaissiteet katosivat vuosien myötä äitini ja veljeni kuolemien jälkeen. Minulla on pari, kolme läheistä ystävää joille voin soittaa hädän tullen, ja tapaan näitä naisia vaihdellen muutaman kerran vuodessa...mutta etupäässä olen jo toistakymmentä vuotta elänyt melko itsenäistä ja ajoittain ehkä vähän erakkomaistakin elämää – tämä ei tosin minua useimmiten edes haittaa; nautin yksinolostakin ja saan siitä voimaa. Joka tapauksessa, ehkäpä juuri tämän elämäntyylini vuoksikin olen vuosien varrella nauttinut myös uusiin ihmisiin tutustumisesta kirjeenvaihdon kautta. Kalifornian mies ei ole ainoa kirjeystäväni, vaikkakin täytyy myöntää, että kun ystävyytemme alkoi syventyä, jäi muutama muu kirjeystävä pois matkasta ja tästä miehestä on tullut paras ystäväni, ihminen jonka kanssa olen voinut olla täysin avoin kaikesta. Olen mielestäni melko tervejärkinen ihminen, tosin pieni hulluus ja riskinotto ovat myöskin osa persoonaani. Tällä yhdistelmällä olen yrittänyt siis luovia menneet kaksi ja puoli vuotta yhteydenpidossani tähän mieheen; tiedostan riskit, ymmärrän että kun tapaamme kasvotusten, kaikki voi tuntua erilaiselta....mutta toisaalta, olen myöskin saanut hienon kokemuksen näiden kahden ja puolen vuoden aikana, enkä usko että tämä mies on mitenkään minua vedättänyt. Hän on ollut mukana minunkin elämääni viime vuosina koetelleissa vaikeissa ajoissa; isäni sairaus ja kuolema, oma unettomuusjaksoni viime syksynä, monet muut tilanteet ja haasteet mukaanlukien. Toivottavasti myös itse olen ollut hänelle tukena tilanteessa, jota moni ei osaa edes kuvitella. Kaiken tämän jälkeen uskon, että ystävyytemme jatkuu muodossa tai toisessa tulevien vuosien aikanakin...jos siis käy niin, että se romanttinen kemia jää puuttumaan kun tapaamme.



Yhden aikakauden loppu tässä on siis meneillään; kirjeitä emme enää kirjoittele vaan ensi viikosta lähtien pääsemme Skypettämään, käyttämään FaceTimea ja puhumaan rajoituksetta puhelimessa! Ensi viikolla myöskin toivon jo pääseväni varaamaan lennot Kaliforniaan; matkan ajankohta lienee syys-lokakuulla, riippuen siitä miten mies saa asiansa järjestettyä asunnon ja työpaikan suhteen; tarpeetonta varmaan sanoakaan, millainen haaste tämä on juuri vankilasta vapautuvalle....mutta onneksi hänellä on kuitenkin lähipiirissään muutama ihminen, joka pystyy tarjoamaan apua. 

Jännän äärellä tässä siis ollaan! Tunneskaala on laaja...jännittää, pelottaakin, mutta sitten toisaalta en malta odottaa että ensitapaaminen olisi jo ohi ja tietäisimme miten tulemme toimeen kasvotusten. Vaikka tilanne onkin mielipuolinen, olen miettinyt että eihän ihminen voi koskaan tietää mitä elämällä on korteissaan, ja että miten joku ns. epänormaalisti alkanut ystävyys tai parisuhde voi kuitenkin olla lopulta hieno asia. Olen viime viikkoina katsellut mielenkiinnolla sitä TV-sarjaa jossa ihmiset tapaavat ensimmäistä kertaa alttarilla, ja menevät naimisiin; tuo konsepti on tietysti jollain tasolla aivan hullu....mutta toisaalta, järjestettyjä avioliittojakin on ollut pitkään eri puolilla maailmaa. Luulen, että pitkälti ihmissuhteissakin on kyse onnesta, ja sitten siitä, miten vakavissaan suhteeseen sitoutuu ja kuinka paljon on valmis tekemään suhteen puolesta töitä. Sitä kuuluisaa kemiaa täytyy olla, mutta kuka sanoo miten ja missä vaiheessa se kemia sitten syntyy? Itse olen aina ollut parisuhteissani tyyppiä ”salama kirkkaalta taivaalta” – en ole varmaan aloittanut yhtäkään suhdetta ellei ole tullut heti ensimmäisten tapaamisten aikana se tunne, että sukat pyörivät jalassa... ja näinpä olenkin ollut ison osan viimeistä vuosikymmentä sinkkuna, ha! Tosin ihan tyytyväisenä sinkkuna, mutta siltikin: ehkä joskus voi tutkiskella omia käyttäytymistapojaan ja harkita toisenlaistakin lähestymistapaa.
Aiheesta minä ja Kalifornia-mies lisää sitten tuonnempana....kävi miten kävi. Nyt ulos auringosta nauttimaan!

2 comments :

  1. Täällä ollaan kuullolla. Kuullostaa niin mielenkiintoiselta :).

    ReplyDelete