Pages

Syyskuu ja ryhtiliike !

September 1, 2014


Kalo Mina - onnellista alkanutta kuukautta !

Syyskuussa aion keskittyä olemaan hyvä itselleni. Aion myös olla hieman tiukempi "sääntöjeni" kanssa saadakseni itseni nyt kunnolla takaisin elämäntaparemonttini pariin -- vuosi 2014 kun on kuitenkin mennyt jokseenkin löysäillessä siinä mielessä, että olen panostanut terveelliseen elämään vain puolivillaisesti. Ja tottahan tulokset sitten ovat sen mukaiset: edelleenkään en onnekseni ole jokaista viime vuonna pudottamaani kahdeksaa kiloa mässäillyt takaisin (3-5 kiloa on vaihdellen paino noussut ja välillä laskenut), mutta eipä tässä ole myöskään maaliviivaa lähestytty tällä soutamisella ja huopaamisella.

Muutama käytännön asia joihin keskityn nyt ainakin koko syyskuun ajan:

- tuon "sporttailut" -välilehden lisäksi teen joka perjantai blogiini punnitus-postauksen. Liekö sillä sinänsä väliä, löytyykö se paino tuolta toiselta sivulta vaiko erikseen blogipostauksena; itselleni se ehkä tuo kuitenkin vähän enemmän sellaista paneutumista ja omistautumista asiaan, kun joudun tavallaan näkyvämmin seuraamaan edistystäni. En ole halunnut tästä blogista tehdä mitään fitness/laihdutusblogia, mutta koska tämä projekti nyt on kuitenkin joka päiväistä kauraa itselleni, niin tulkoon se nyt myös näkyvämmäksi osaksi blogia ja ylimääräiseksi kannustimeksi ja muistutukseksi siitä, että todellakin olen yhä matkalla kohti terveempää minää :)

- syödyt kalorit ja liikunnalla kulutetut kalorit --> sunnuntaisin tulen postaamaan menneen viikon fiilikset kera liikuntakertojen, ja ainakin nyt syyskuun ajan julkisesti kirjaan ylös myös päivittäin syödyt kalorit viikon varrelta (Kiloklubi), sekä sen, mitä sykemittarini kertoo liikuntakertojen kulutetuista kaloreista. En ole aikaisemmin käyttänyt sykemittaria muutoin kuin juostessani, mutta otetaan se nyt käyttöön myös muissa lajeissakin. Ihan mielenkiintoistakin tulla näkemään, miten paljon salitreeni tai kävelylenkki todellisuudessa kuluttaa kaloreita !

- meditointi. Olen pahasti laiminlyönyt säännöllistä meditointia -- ja tämä on sikäli harmi, että tiedän kokemuksesta miten paljon hetkenkin istuminen hiljaisuudessa ja hengityksen huomioiminen myös pitkin päivää vaikuttavat mielialaani ja yleiseen positiivisuuteen. Koska meditointi ei saisi olla suorittamista, en aseta mitään aikarajoja istumiselleni.....mutta lupaan pyhästi meditoida syyskuussa joka päivä, olipa se sitten kolme tai kolmekymmentä minuuttia kerrallaan.

Edellisen postauksen mukaisesti yritän nyt tämän työttömyyden mahdollisesti vielä jatkuessa karsia pois päiväohjelmastani päikkärit saadakseni unirytmini takaisin suht normaaliksi...täytyy vaikka yrittää tehdä kirjastokäyntejä (kirjasto on aivan nurkan takana) taikka lähteä kameran kanssa luontoon kuvaamaan, mikäli alkaa silmä luppasemaan iltapäivällä ! Ja mitä tulee herkkupäiviin, lauantaina aion yhä sallia itselleni yhden herkun - mutta uskon, että kun nyt alan julkisesti kirjaamaan syömäni kalorimäärät niin en todennäköisesti edes "kehtaa" vetää mitään övereitä ja sitten katsoa jälkikäteen kauhuissani, kun yhden päivän (tai kolmen !) kalorimäärät huitelevat 3000 - 5000 paikkeilla. Iiiih.
 
Tervetuloa syyskuu & uusi ote (jälleen !) tällä elämäntaparemontin saralla :)
 
 





4 comments :

  1. Niin samoja ajattelin ja kirjoittelinkin jo valmiiksi yhteen postaukseen ;).

    ReplyDelete
  2. There is a serious amount of Finnish here to wade through, which may take a while since I don't know any, but the photos are beautiful. I look at some travel webcams here and there to "armchair travel", and one of my places to check this time of year is Kemijaervi to see whether the trees are turning yet. Last winter they had a snow sculpture "event" in the parking lot of that site which the public worked on different snow formations and left them there until they melted. (Yes, I am easily entertained!) I also love the snow park at Yllaestunturi which shows the children's play area, and the docks in Helsinki on fish market days.....from Ginny F., (I see you on Rocky Cat's blog).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thanks for visiting and commentin Ginny; I've seen you around too at Rocky's :)
      I have been alternating between English and Finnish more lately, can't really decide which way to go as I don't know who, if anyone, reads this. I'll probably keep mixing both.

      I've been looking around to see whether there are any yellow leaves here (down South) but nope -- I love taking pictures when the nature starts changing its colors, so I'll make sure to do that again once it becomes possible. In fact, I'm always planning on taking more pictures for this blog but have been really lazy lately with my camera...must get a grip !

      Delete