Once a guide.....

Nelisen vuotta sitten tähän aikaan olin Kreetalla matkaoppaana. Vaikka tuo kokemus jäikin (omasta syystäni) lyhyeksi -ja ehkä juuri sen vuoksi- en ole kokonaan päässyt eroon siitä tunteesta, että haluaisin vielä toisen mahdollisuuden tehdä tuota työtä...ja tällä kertaa kauemmin. Oppaan työ oli varmaan ensimmäinen kerta elämässäni kun oikeasti tykkäsin siitä mitä tein. Tarkoitan sitä tunnetta, että työpäivän jälkeen oli useimmiten voittaja-fiilis saatuaan kiitoksia asiakkailta, taikka itse kicksejä siitä että veti rohkeasti jonkun infotilaisuuden taikka mikkispiikin bussissa. Ennen työvuoroa oli sopivasti jännityksen kutinaa mahanpohjassa, ja kun oli suoriutunut päivän tehtävistä, niin onnistumisen tunne oli jotain, jonka sorttista en ole  muissa työpaikoissani tuntenut. Olin nuorena niin kauhusta kankeana kaikenlaisten koulussa pidettyjen pakkoesitelmien aikana (ja ennen, ja jälkeen), että matkaoppaan työssä olikin huikeaa huomata se, että nautin siitä kun sain puhua ja kertoa asioista ihmisille....ja nähdä heidän aidon ilonsa ja kiinnostuksensa kuulemiinsa juttuihin(i). Syyt Helsinkiin paluuni takana eivät liittyneet itse työhön tai asiakkaisiin mitenkään, ja näinä vuosina tuon kokemuksen jälkeen olen usein harmitellut etten silloin osannut laittaa asioita vähän paremmin perspektiiviin; olisi pitänyt antaa itselleen hieman enemmän aikaa tottua uusiin kuvioihin ja erilaiseen bisneskulttuuriin & työyhteisöön.

No, kuten edellisessä postauksessani mainitsinkin, yksi suunnitelmanpoikanen loppusyksyä silmällä pitäen on ollut myös tämä ajatus...voisinko vielä päästä oppaaksi ? Minähän olen vilpittömästi niitä ihmisiä, joille ikä on vain numero - tarkoitan tietysti asennetta ja ajatuksen tasoa, en suinkaan sitä ettenkö tiedostaisi minkä ikäinen olen (28, eikö ?) - joten vaikka se ehkä noin normi-ikätovereideni näkökulmasta saattaa kuulostaakin hassulta että haluaisin tehdä työtä joka mielletään nuorempien hommaksi (ja tokihan oppaan keski-ikä onkin 20-35 vuotta)....niin minä koen sen kuitenkin jollain lailla kutsumuksena. Luulen, että se sopisi minulle jo elämäntapana; minullahan ei ole Suomessa oikeastaan mitään - ei perhettä, ei läheisiä suhteita sukulaisiin, ei vilkasta sosiaalista elämää....aina ja ikuisesti vain haaveilen ulkomaille muutosta, ja uudet alut, muuttuvat tilanteet, se tieto takaraivossa että kohta taas mennään... jostain syystä saavat minut tuntemaan olevani elossa.

En tiedä tässä vaiheessa tulenko koskaan opastelemaan enää....mutta kuten aikaisemmin mainitsin, laitoin syksyn opashakuun nyt kuitenkin hakemuksen vetämään.  Minulle lähetettiin pari soveltuvuustestiä jotka tein netissä, ja seuraavaksi sain viestin jossa toivotettiin tervetulleeksi haastatteluun kesän jälkeen. Ymmärtääkseni vasta ryhmähaastattelu jonne todennäköisesti on kutsuttu ihmisiä suurin joukoin....mutta, mahdollisuus yhtä kaikki.

Aika jännittävää nähdä miten kaikki lopulta lutviutuu loppuvuodesta. Lähdenkö kodinhoitajaksi jonnekin Euroopan maahan....granny-auppariksi Espanjaan.....talvikauden oppaaksi Kanarialle ? Vai löydänkö itseni yhä Lauttasaaresta tammi-helmikuun pakkasissa kiroamassa päivärahahakemuksia ?

One step closer to one of my various plans for autumn; I was invited to a job interview for a tour guide's position after summer. It's only the first round and probably for a huge group of people, but it is....an opportunity. A chance for change. As I've thought back to the time four years ago when I briefly worked as a tour guide in Greece, I've been able to see my own mistakes and that dramatic, too impulsive decision to leave the job and return to Helsinki. I believe I missed my calling very possibly as the job itself always made me feel like I was doing something I truly enjoyed. Maybe I'll get another possibility to be a guide......maybe I'll find myself working as a housekeeper in Spain....maybe I'll be stuck in Helsinki still in January freezing my butt off cursing the job hunt....for now though ? It's pretty exciting not knowing how the cards will fall and what may come. 

My driver, my bus and my clients..on our way to Elafonissi on Crete back in 2011