Ensimmäinen blogikirjoitus tälle vuodelle....voiko olla edes totta?
Jotenkin siinä vain kävi niin, että tuon lokakuisen lomamatkani jälkeen katosi mojoni jonnekin. Niin mielettömän hienoa oli käydä pitkästä aikaa "kotona" jenkeissä - mutta olinkin jo vähän etukäteen arvellut, että millainenkohan tunnemyrsky siitä mahdollisesti seuraisi. Se, että on kerran elämässään (no, kahdesti) saanut onnekseen asua paikassa joka tuntui täysin kodilta; ja se, että sieltä on ollut pakko lähteä pois...ja lopulta tämä, että pääsi yli 10 vuoden tauon jälkeen kotikonnuilleen. Näin ystäväni lapset, joista toinen oli alle vuoden ikäinen kun lähdin takaisin Suomeen! Kävin tutuissa paikoissa, joista moni ei ollut juurikaan muuttunut... Hengitin kuuman kosteaa eteläisen Floridan ilmaa, enkä voinut käsittää miten hyvältä se tuntui. Kaliforniassa viiletimme ystäväni kanssa pitkin freewayta vuokra-autolla ja mietin, etten muistanut koska viimeksi olin ollut niin onnellinen kuin siellä liikenneruuhkassa! Tuijotin hotellihuoneen ikkunasta auringonlaskua ja ajattelin, miten muistaisin sen hetken ikuisesti. Istuin tunnin ajan keskustellen elämäni miehen kanssa vankilan vierailuhuoneen lasipleksi välissämme, ja ihmettelin miten tämä kaikki voi tuntua niin normaalilta ja luonnolliselta.
On ollut vaikea jatkaa elämää tuon matkan jälkeen ja yrittää hyväksyä se, että arki jatkuu niin rapakon takana kuin täälläkin samaa rataa ja yhtä pelottavan nopeasti. Pimeä loppuvuosi ja yhä jatkuva talvi ovat pitäneet kuristuksessaan, enkä ole jaksanut nostaa itseäni (vielä) tästä suosta. Olen antanut itselleni luvan nukkua, nukkua, nukkua...ja selvitä työpäivistä reippaasti, vaikka silläkin saralla on ollut vaikeaa esimiehen vaihdoksen myötä. Elämän pieniä iloja ovat olleet vartin mittaiset puhelinkeskustelut Kalifornia-miehen kanssa, silloin tällöin näkyvä aurinko, jonka laskiessa näin talviaikaan saa uskomattomia kuvia....ja ah, hyvät yönunet omassa sängyssä, turvallisesti peittojen alla!
Palailen asiaan siis viimeistään huhtikuun aikana linkkaamalla uuden blogiosoitteen tänne...ja toivon mukaan saan kipinän taas bloggailla enemmän jatkossa.
Ihanaa kevään odotusta!
Minä olen iloinen, että olet palannut! Säännöllisen epäsäännöllisesti olin kirjoituksiasi lukenut, ja oli kiva yllätys nähdä uusi postaus! Jos haluat, niin minua kiinnostaisi kovasti lukea lisää elämäsi miehestä, ja miltä ajattelet teidän tulevaisuutenne näyttävän...itselläni on erilainen, mutta kuitenkin samanlainen tilanne: minulla on Suomessa haastava ja kiinnostava työ, jota en halua jättää, ja sama tilanne on 3 vuotta sitten tapaamallani miehellä omassa maassaan Irlannissa. Ei mitään tietoa, miten tästä jatkamme eteenpäin, mutta erossakaan emme pysty olemaan.
ReplyDeleteKiitos kun palasit, valoa ja voimia toivottavasti kohta alkavaan kevääseen!
Oi, iso kiitos kommentistasi - kiva kuulla, että käyt joskus lukemassa! Kiitos myös ehdotuksestasi/pyynnöstäsi, että kirjoittaisin enemmän tuosta Kalifornia-miehestäni ja tilanteestamme. Aion sen tehdäkin, jostain syystä on ehkä vähän pelottanut suhteesta kertoa koska se on niin epätavallinen tilanne...mutta toki se on iso osa elämääni, joten yritän rohkaistua tässä kevään ja kesän mittaan, ja kirjoittaa aiheesta.
DeleteKiitos vielä ja myös sinulle mukavaa kevättä, sekä kaikkea hyvää teille irkkumiehesi kanssa...Yleensä elämällä on tapana tuoda eteen jonkinlainen ratkaisu, taikka sitten tulee sellainen aika, jolloin omat prioriteetit saattavat muuttua ja kaikki ikäänkuin loksahtelee paikoilleen :)