I guess it would be safe to say that my blog is deserted by its author right now. My life continues to be without much direction at the moment.... I have three weeks left in my current job and it seems that unless some of the random applications I have sent out will miraculously take....I will be unemployed come November. For some reason this doesn't cause much panic in me. I am going to be fine regardless and I am so used to struggling and getting by with very little that my only concern would be the eventual feeling of unworthiness and living without much purpose...but otherwise, if I will find myself without work in three weeks, I will get back to vigorous training and more writing, photography and so forth.

Things are not all gloomy... I have met someone and as usual for me this situation is not conventional, not some everyday romance...but this man makes me laugh and first time in a long time I actually think there might be something to look forward to in the future...so I am just living in the moment and accepting this love.

Some of these days I will get back to this blog but that day is not here yet.

Much love to you all.

Puolikas haastetta

Viikonlopun toinen haaste tuli sattumoisin myöskin Sannalta - kiitos ! Koska olen tämän haasteen tehnyt jo kahdesti aikaisemmin, niin olen nyt vähän ikävä ihminen ja vastailen vain saamiini kysymyksiin tätä haastetta sen kummemmin jakamatta eteenpäin....mutta kuten edellisenkin postauksen kohdalla, tervetuloa mukaan haasteeseen jos tätä satut lukemaan --- alla ne ns. viralliset säännöt.

Eli....

1) Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja linkitä hänen bloginsa.
2) Vastaa sinulle esitettyihin 11 kysymykseen.
3) Nimeä ja linkitä 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4) Keksi 11 uutta kysymystä nimitetyille.   

.....ja alla kysymykset jotka sain Sannalta

1. Miten keksit blogillesi nimen?

Eräs amerikkalainen ystäväni kutsuu minua nimellä Zella, joka taas on lyhenne äitini minulle antamasta lempinimestä Maruzella...ja koska blogini on periaatteessa otteita elämästäni (ja aiemmin kirjoitin vain englanniksi) - niin voilá: Life as Zella

2. Lempipuuhasi vapaa-aikana?

Riippuen fiiliksistä; liikunta (juoksu, sali, jooga), kirjeenvaihto, keikoilla käynti, kirjoittaminen & lukeminen.

3. Minkä kirjan olet lukenut viimeksi? 

Kesän aikana lueskelin muutamankin meditointiin ja buddhalaisuuteen liittyvän kirjan, mutten nyt millään muista minkä niistä luin viimeksi :) Mainittakoon tässä The Art of Happiness, kirja jonka on kirjoittanut amerikkalainen psykiatri perustaen kirjan keskusteluihinsa Dalai Laman kanssa.

4. Montako kertaa olet muuttanut?

Tätä ei varmaan moni usko, mutta luku pyörii jossain 40 muuton korvilla. Olen muuttanut lapsesta saakka ensin ristiin rastiin kotimaata, sittemmin aikuisena sekä koti-Suomessa että ulkomailla joko tiettyjen kuntien/kaupunkien sisällä, taikka pidempiäkin välimatkoja. Liekö siksi tunnenkin olevani juureton ja minun on helppo lähteä ja perustaa koti minne tahansa. Nykyisessä asunnossani olen yllättäen asunut nyt jo lähempänä kaksi vuotta - vau !

5. Lempijuomasi?

Minulla ei ole oikeastaan mitään lempijuomaa; juon päivän mittaan varmaan 2-3 litraa vettä ja ruoan kanssa rasvatonta maitoa. Jos käyn viihteellä, niin yleensä siideriä tai kuplivaa, ruoan kanssa punaviiniä.

6. Mitä syöt aamupalaksi?

Aika uskollisesti joka aamu kaksi siivua Reissumiestä, päällä soseutettua & maustettua avokadoa sekä paistettu muna...kuppi kahvia.

7. Taito, jonka haluaisit osata?

Laulaa unohtumattoman hyvin.

8. Mitä ostit viimeksi?

Lidlistä alkavan viikon lounastarpeet tänään.

9. Suklaa vai salmiakki?

Suklaa useimmiten.

10. Missä matkustit viimeksi? 

Espoon puolella töissä joka viikko, heh. Viimeksi Madridissa 2013 työmatkalla; minulla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia matkustella laisinkaan.

11. Mitkä 3 asiaa ottaisit mukaan autiolle saarelle?

Ehtymättömän määrän Gillette-teriä, erään tietyn miehen....ja sadan CD:n läjän lempimusiikkiani.

Haasteeseen vastaus - Starlight Blogger Award by Sannan Kupla

Syyskuu on alkanut ärhäkän flunssan merkeissä; olen ollut keskiviikosta saakka kotona potemassa ja vieläkään ei ole olo ihan kymppi, mutta hengittäminen sentään onnistuu hiukan paremmin kuin vielä eilen tähän aikaan -- victory ! Tai no....improvement !

Viime postauksessani mainitsinkin saaneeni pari haastetta tässä lähimenneisyydessä....ja tänään aloitan vastaamalla Sannan Starlight Blogger Awards-haasteeseen. Kiitos vielä tästä Sanna !

Viikonlopun aikana vuorossa toiselta Sannalta saamani hieman laajempi haaste. Kyllä tästä blogikoomasta vielä noustaan !

Jos satut lukemaan tätä postausta, niin ota ihmeessä osaa tähän haasteeseen halutessasi :)

1. If you could change one thing in history, what would it be and why ?
I would erase (and prevent it from happening again !) the invention of the atomic bomb. I've just recently watched a couple of documentaries detailing the events of August 6th, 1945 in Hiroshima, and even though this bombing (and that of Nagasaki) has always been on my list of incomprehensible nightmares....the documentaries brought back some haunting images. It is just unimaginable what we humans can do to each other. I don't think I need to add why I'd change this part of the history.

2. What is something that you have always wanted to try but have been too scared to ?
Well, I want to try skydiving and benji jumping -- and I will do both if I will get the opportunity in the future, so these are really not things that I'd be too scared to try. However, base jumping is the thing where I'd have to draw the line....not that you can even do it if you haven't trained for years...this daredevil sports fascinates me to the core....but honestly, I couldn't do it. Maybe 25 years ago.

3. Which subject did you like at school (if any) and did that define your career in any way ?
My favorite subjects were the English language and geography....and I suppose in some ways, they played a part in that I always wanted to work and live abroad....and did so, too. I think though that it was in my personality to begin with....I liked English and geography because I had wanderlust in my genes.

About to (Base) jump !

What will be, will be

Opasvalinnat venähtivät miltei kaksi viikkoa yli alunperin luvatun päivämäärän; perjantain ja lauantain välisenä yönä sain sähköpostin, jossa kerrottiin minun olevan varasijalla ja toivotettiin hyvää syksyn jatkoa.

Olin myös hakenut nykyisen työnantajani sisäisesti ilmoittamaa toista paikkaa, joka olisi ollut minulle kuin unelma -- mutta tähän ikään mennessä pitäisi kai jo uskoa, että unelmat harvoin tuosta vain toteutuvat...en siis saanut sitä(kään) paikkaa. Ensi viikolla selvinnee pystyykö työnantajani tarjoamaan minulle vakinaista sopimusta nykyisessä pestissäni; ristiriitaisin fiiliksin odotan tätä päätöstä. Toisaalta tämä työ ei anna minulle mitään - toisaalta se kaikessa merkityksettömyydessään ja helppoudessaan ei myöskään vaadi minulta mitään, eli työpäivän päätteeksi työ ei todellakaan seuraa minua kotiin. Jos katson tulevaisuuteen ja aion suunnitella hieman turvatumpaa muutamaa seuraavaa vuotta....niin tokihan vakituinen työ tässä taloudellisessa tilanteessa (sekä oma että kansallinen) olisi "hyvä" asia.

Jään siis yhä odottelemaan mitä syksy tuo tullessaan.

KIITOS saamistani haasteista molemmat Sannat --- olen ollut aivan pökerryksissä tämän työtilanteeni kanssa enkä ole pystynyt keskittymään mihinkään.......mutta nyt alkavalla viikolla aion terästäytyä ja piristyä, joten lupaan tehdä molemmat haasteet. Kiitos kärsivällisyydestänne :)

*************

I'm on a waiting list for the guide job (= no chance for me to be sitting around waiting for a possible job so that's out of the picture then). Applied for a hugely interesting job with my current employer in communications -- didn't get it. Still waiting to hear whether or not my current position could be made permanent....torn about that as the job gives me nothing (demands nothing too so no stress whatsoever) - but would probably have to welcome & accept a secure job if I was offered one.

Will try to be more active with this blog in the coming weeks.

Closer

Menneellä viikolla asiat viimeinkin pyörähtivät hiukan eteenpäin; kesäloma loppui ja töihin paluu tarkoitti myös sitä, että ensimmäisen työviikon päätteeksi oli vuorossa tuo jo pari kuukautta sitten aikataulutettu työhaastattelu matkaoppaan hommiin.

Jännitin päivää ehkä vielä enemmän kuin nelisen vuotta sitten ensimmäisen kerran tähän koitokseen osallistuessani (eri talo kyseessä tosin silloin), ja kuten tuossa edellisessä, ehkä hieman liian negatiiviseen sävyyn kirjoitetussa postauksessani totesin, ilmassa oli myös lievää jossain määrin pakokauhun sekaista epävarmuutta siitä, minne oikein toivon päätyväni tässä hiukan kaoottisessa itseni etsimisessä.

Haastattelupäivä olikin aamun jännityksestä huolimatta todella mukava, ja koko jutusta jäi tosi positiivinen fiilis. Oppaan ammatti ja kaikki siihen liittyvä vaan on jotenkin niin innostavaa minulle; luonnollisesti myös ne ihmiset jotka olivat tähän haastateltavien ja haastattelijoiden joukkoon saapuneet olivat tietysti niin samanhenkisiä, että heti tunsi kuuluvansa porukkaan ja toivoisi vielä heitä tapaavansa. Mahdolliset epäilyt siitä, olisiko tämä sittenkään oikea polku itselleni mikäli sattuisin tulemaan valituksi oppaaksi, hälvenivät ensimmäisen tunnin aikana – ilman muuta otan tämän työpaikan vastaan jos tämä tilaisuus vain minulle suodaan; iso muutoshan se tietysti taas olisi ja jännittävä, ehkä vähän pelottavakin sellainen….mutta uskon vakaasti, että aivan oikea ratkaisu minulle sekä ammatillisesti että oman elämäntilanteeni ja –tapani puitteissa.

Jos en tule valituksi ? No, enhän voi sitäkään jäädä murehtimaan, que sera, sera. Pari muutakin kuviota on kehitteillä ja varasuunnitelmia ilmestyy puskista aina tarvittaessa. Antaa elämän viedä nyt.

***

This past week I returned to work after my brief summer vacation, and my first week at work ended with Friday being that long awaited interview day for the tour guide position. I was super nervous in the morning and like I've mentioned before I think a big part of this anxiety was also connected to my own hesitation about what the right path would be for me.....but, during the day yesterday, being interviewed, having the opportunity to get familiar with this potential employer....meeting other guide candidates....discussing the job, the perks, the ups & downs of that work and the lifestyle that comes with it.... I am now certain that this would be, again, a job that I would love should I be offered this position. I will find out in about a week's time.

What if I won't be selected ? Oh well. There will always be other plans and other ideas...like I wrote before, I've put my trust in the Universe. Que sera, sera.

Fuerteventura - one of the possible destinations for a guide

I have a blog ?

Edelleen kellun tässä epävarman väliaikaisuuden aallokossa, joka blogin osalta kulminoituu siihen etten osaa/jaksa/pysty kirjoittamaan mitään. Kolmen viikon kuluttua on viimein se matkaopashaastattelu - nykyisessä työpaikassa sopparia jäljellä 2-3 kuukautta riippuen siitä, miten minut "päästetään" pois opintovapaalta palaavan henkilön aikautaulun puitteissa (sopimukseni on tehty kuukautta pidemmäksi kuin hänen opintovapaansa).

En oikeastaan ole varma siitä, mitä haluan. Jos lähden taas matkaoppaaksi....mitä sitten ? Jos jään pääkaupunkiseudulle työttömäksi työnhakijaksi....mitä sitten ? Entä jos päädyn granny-nannyksi jonnekin muille maille....mitä sitten ?

Juuri nyt, tänään, on kuitenkin ensimmäinen lomapäivä tällä ruhtinaallisella kahden viikon kesälomallani....juuri nyt ei tarvitse tehdä mitään päätöksiä. Aion nauttia ulkoilmasta, käydä kuntosalilla, uppoutua musiikkiin, vain olla.

Ehkä sitä voisi uskoa siihen, että Maailmankaikkeus heittää minut sille polulle, joka näistä olemassa olevista vaihtoehdoista on se oikea. Tai....sitten mennään taas takapuoli edellä puuhun ja opitaan jälleen uusi oppiläksy.

***

Still floating in this sea of uncertainty, hitting the shore at times with a slightly clearer view for what I should be doing - only to be pulled back again to the wide open sea without as much as a sliver of an idea of the right direction.

At times like these I can't seem to bring myself to blog about...anything. Three weeks from now I will be having the interview for that guide job - I haven't really applied for other jobs at this point because I want to see how this goes first....but there is, of course, that nervous fear about not really knowing where I want to be, what I want to do - and whether I will choose the right thing. 

For now though....two weeks off work - no decisions to make, no tasks to complete. Just breathe the fresh air, exhaust the body by working out, dive into music....just be. 

Perhaps the Universe will nudge me onto the right path....or, maybe I still have some lessons to learn...I'm sure I'll find out soon enough.

#lovewins

Well done, America !

Under construction

Blogini nykyiseen ulkoasuun kyllästyneenä teen tässä jonkinmoista uudistusta -- jos käyt sivuillani ja blogi näyttää kummalliselta, pahoittelut työmaasta.......toivon mukaan muutaman päivän sisällä saan kaiken fixattua ja uuden pohjan kuntoon.  Hyvää juhannusta !

*********

Been a bit bored with my blog template lately and thus I am experimenting with something new. If you visit my blog right now and things seem a bit out of place, I apologize for the inconvenience -- hopefully within the next few days things are running smoothly again.  Happy Midsummer !

I do, I do !

En tiedä mikä näissä ruotsalaisten kuninkaallisten häissä on. En ole koskaan ollut mitenkään yltiöpäisen romanttinen, enkä missään vaiheessa elämääni vähääkään kiinnostunut häistä noin yleisesti ottaen (en muiden enkä haavekuvissa omistanikaan) - mutta kun tänään katselin kolmansia (näkemiäni) Ruotsin Kuningasperheen häitä, taas nousi tippa linssiin ja liikutuin jotenkin sydänjuuriani myöten.

Ehkä se johtuu osittain siitä, että ruotsalaiset ovat vähän kuin omaa perhettä, näin naapuruksia kun ollaan... ja kenties siitä, että nämä nuoret kruununperilliset, kuten tänään Carl Philip, ja häntä ennen sisarensa Madeleine ja Victoria, tuntuvat olevan niin vilpittömän onnellisia eivätkä epäröi näyttää tunteitaan vaikka TV-kameroiden ja kaiken kansan edessä menevätkin naimisiin. Tämän sisarusparven häät olen siis nyt televisiosta nähnyt, ja jokainen tapahtuma on ollut niin lämminhenkinen ja sydämellinen, että näin tässä vain tällainen paatunut ikisinkkukin sulaa, eh.

Grattis, Carl Philip och Sofia !

Never dreamt of white weddings for myself, never was into weddings in general...never was a die-hard romantic at heart anyway - but whenever I see these young Swedish royals getting married; Prince Carl Philip today, and her sisters before him within the past five years - I literally melt. There may have been a tear or two in my eye today when I watched the wedding on TV...and yes, I have now resorted to taking pictures of a TV program, guilty as charged !

Maybe it's the fact that the Swedes are practically family, living just a short ferry trip away...or maybe it is the fact that these young royals seem so genuinely in love and emotional in their weddings, not ashamed to show it even though they are saying their I dos in front of the TV crews and millions of people. Whatever it is......lovely, just lovely. 

Congrats Carl Philip and Sofia !

 

Closing a book

Viime torstaina tuli kuluneeksi 11 vuotta siitä, kun palasin vasten omaa tahtoani Suomeen viiden USA:ssa asutun vuoden jälkeen. Viime vuonna, paluumuuton kymmenvuotispäivänä, kirjoitin fiiliksistäni NÄIN.

Tänä vuonna tuo vuosipäivä meni ohi huomaamatta; ajatukseni ja suunnitelmani ovat nyt toisaalla. Vaikken koskaan todennäköisesti lopetakaan ottamasta osaa green card-lottoon, ja Yhdysvalloilla tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessäni (olen joskus määritellyt itseni suomalaiseksi jolla on amerikkalainen sydän, ha !) , niin minusta tuntuu että nyt on hyvä aika päästää tuo amerikkalainen unelmani menemään.

Usein sosiaalisessa mediassa ja muutenkin elämässä toitotetaan sitä, miten ei koskaan saa luopua unelmistaan - jotkut jopa itsepintaisesti vannovat, että jos vain tarpeeksi lujaa uskoo johonkin sydämensä pohjasta, tuo haave toteutuu varmasti. Että jos ei toteudu, niin....ei usko tarpeeksi vahvasti, niinkö ?

En osaa edes sanoin kuvailla, millaisella varmuudella olen aina uskonut että joku päivä se taas nappaa, että joskus vielä pääsen takaisin 'kotiini' -- mutta nyt en enää jaksa. Vaikken koekaan, että olisin koskaan laittanut tämän hetkistä elämääni mitenkään odotustilaan Amerikan haaveeni vuoksi; en ole koskaan jättänyt muita tilaisuuksia käyttämättä taikka missannut kokemuksia tästä syystä -- niin onhan se henkisesti rankkaa vuoroin onnistua vakuuttamaan itsensä siitä, että ihan kohta joku näistä yrityksistäni nappaa...ja vuoroin huomata, että taas on mennyt yksi vuosi. Kaksi vuotta, kymmenen vuotta.

En siis aio enää hakea - edes katsella - työpaikkoja rapakon takaa. En sorru haaveilemaan tulevista omista kuvioistani lukiessani ulkosuomalaisten blogeja jenkeistä. En anna itselleni lupaa pillahtaa itkuun kun näen televisiosta ohjelmia joissa vilahtelevat tutut kadut ja rakennukset New Yorkista tai eteläisestä Floridasta. Yritän vaalia hyviä muistoja ja olla onnellinen siitä, että sain nuo kokemukset. Yritän jatkaa tästä eteenpäin sillä ajatuksella, että tulevaisuus ehkä tuo tielleni jotain muuta ja odottamattoman hyvää, kun rohkenen päästää irti tästä elämäni suurimmasta haaveesta. Elämä jatkuu - jää hyvästi, Ameriikka !

************

I just realized after the actual date that on June 4th eleven years had passed since the day when I had to leave the U.S. behind and return to Finland. Last year, on that ten year 'anniversary' I wrote a blog post about my feelings - see it HERE.

This year I didn't notice the date and I think it's because my mind and my plans are elsewhere, in things that are actually doable and realistic. I believe this is a good thing. Even though I doubt that I will ever stop taking part in the green card lottery, and even though the U.S. will always have a very special place in my heart (I've sometimes referred to myself as a Finnish woman with an American heart, ha !) - I do think that the time is right now to let go of this (impossible) dream.

Often in social media and in life otherwise you see those slogans and quotes that encourage you to "never give up on your dreams". It is said that if you just believe with all your might, with all your heart in that which you desire....your dream WILL come true. If it doesn't ? Well, you must not have believed hard enough !

I cannot even find the words to describe how deeply I have believed. Man, ever since my first experience of a life in New York back in 1994 to my second five year stint in South Florida; I have never ceased believing that one day I will be back home again, and it will be for good this time.  And, while I've never put my life on hold for this dream of mine, nor have I skipped other opportunities that have come my way....it has been a draining life to live, alternatively being able to convince yourself that this dream WILL come true again - and then realizing another year has gone by, and another. Five years, ten years. You know what ? No more. Today I am making myself a promise: I will no longer browse or apply for jobs in the States. I will not allow myself to get sentimental and/or start imagining my own future life in the USA when reading blogs by Finns living across the pond. I won't shed a tear whilst seeing familiar streets and buildings on TV when I catch a glimpse of a document or a movie from New York or Southern Florida. Nope !

I will cherish my memories and try to be grateful that I did, in fact, have the privilege to experience that feeling of belonging somewhere not once, but twice in my life. Not everyone has even that, ever. I am going to trust the Universe and believe that by letting go the biggest dream of my life I will hopefully gain something else, something beyond beautiful in the future. 

Goodbye my beloved.

In between steps

First step, done.

A few more steps...done, too.  The trick now is to let things flow and fall into place.  The problem with this ? Impatience is my middle name. I don't like to float. I want to be there now.

I'm trying to chill though. I'm even able to crack a few smiles at work lately, simply because I know I'm heading for better things - things that are more me.   Well, that's where I think  I'm heading, anyway. Let's hope my faith will land me where I belong.

Once a guide.....

Nelisen vuotta sitten tähän aikaan olin Kreetalla matkaoppaana. Vaikka tuo kokemus jäikin (omasta syystäni) lyhyeksi -ja ehkä juuri sen vuoksi- en ole kokonaan päässyt eroon siitä tunteesta, että haluaisin vielä toisen mahdollisuuden tehdä tuota työtä...ja tällä kertaa kauemmin. Oppaan työ oli varmaan ensimmäinen kerta elämässäni kun oikeasti tykkäsin siitä mitä tein. Tarkoitan sitä tunnetta, että työpäivän jälkeen oli useimmiten voittaja-fiilis saatuaan kiitoksia asiakkailta, taikka itse kicksejä siitä että veti rohkeasti jonkun infotilaisuuden taikka mikkispiikin bussissa. Ennen työvuoroa oli sopivasti jännityksen kutinaa mahanpohjassa, ja kun oli suoriutunut päivän tehtävistä, niin onnistumisen tunne oli jotain, jonka sorttista en ole  muissa työpaikoissani tuntenut. Olin nuorena niin kauhusta kankeana kaikenlaisten koulussa pidettyjen pakkoesitelmien aikana (ja ennen, ja jälkeen), että matkaoppaan työssä olikin huikeaa huomata se, että nautin siitä kun sain puhua ja kertoa asioista ihmisille....ja nähdä heidän aidon ilonsa ja kiinnostuksensa kuulemiinsa juttuihin(i). Syyt Helsinkiin paluuni takana eivät liittyneet itse työhön tai asiakkaisiin mitenkään, ja näinä vuosina tuon kokemuksen jälkeen olen usein harmitellut etten silloin osannut laittaa asioita vähän paremmin perspektiiviin; olisi pitänyt antaa itselleen hieman enemmän aikaa tottua uusiin kuvioihin ja erilaiseen bisneskulttuuriin & työyhteisöön.

No, kuten edellisessä postauksessani mainitsinkin, yksi suunnitelmanpoikanen loppusyksyä silmällä pitäen on ollut myös tämä ajatus...voisinko vielä päästä oppaaksi ? Minähän olen vilpittömästi niitä ihmisiä, joille ikä on vain numero - tarkoitan tietysti asennetta ja ajatuksen tasoa, en suinkaan sitä ettenkö tiedostaisi minkä ikäinen olen (28, eikö ?) - joten vaikka se ehkä noin normi-ikätovereideni näkökulmasta saattaa kuulostaakin hassulta että haluaisin tehdä työtä joka mielletään nuorempien hommaksi (ja tokihan oppaan keski-ikä onkin 20-35 vuotta)....niin minä koen sen kuitenkin jollain lailla kutsumuksena. Luulen, että se sopisi minulle jo elämäntapana; minullahan ei ole Suomessa oikeastaan mitään - ei perhettä, ei läheisiä suhteita sukulaisiin, ei vilkasta sosiaalista elämää....aina ja ikuisesti vain haaveilen ulkomaille muutosta, ja uudet alut, muuttuvat tilanteet, se tieto takaraivossa että kohta taas mennään... jostain syystä saavat minut tuntemaan olevani elossa.

En tiedä tässä vaiheessa tulenko koskaan opastelemaan enää....mutta kuten aikaisemmin mainitsin, laitoin syksyn opashakuun nyt kuitenkin hakemuksen vetämään.  Minulle lähetettiin pari soveltuvuustestiä jotka tein netissä, ja seuraavaksi sain viestin jossa toivotettiin tervetulleeksi haastatteluun kesän jälkeen. Ymmärtääkseni vasta ryhmähaastattelu jonne todennäköisesti on kutsuttu ihmisiä suurin joukoin....mutta, mahdollisuus yhtä kaikki.

Aika jännittävää nähdä miten kaikki lopulta lutviutuu loppuvuodesta. Lähdenkö kodinhoitajaksi jonnekin Euroopan maahan....granny-auppariksi Espanjaan.....talvikauden oppaaksi Kanarialle ? Vai löydänkö itseni yhä Lauttasaaresta tammi-helmikuun pakkasissa kiroamassa päivärahahakemuksia ?

One step closer to one of my various plans for autumn; I was invited to a job interview for a tour guide's position after summer. It's only the first round and probably for a huge group of people, but it is....an opportunity. A chance for change. As I've thought back to the time four years ago when I briefly worked as a tour guide in Greece, I've been able to see my own mistakes and that dramatic, too impulsive decision to leave the job and return to Helsinki. I believe I missed my calling very possibly as the job itself always made me feel like I was doing something I truly enjoyed. Maybe I'll get another possibility to be a guide......maybe I'll find myself working as a housekeeper in Spain....maybe I'll be stuck in Helsinki still in January freezing my butt off cursing the job hunt....for now though ? It's pretty exciting not knowing how the cards will fall and what may come. 

My driver, my bus and my clients..on our way to Elafonissi on Crete back in 2011

 

Goodbye May

Kellun yhä jossain välitilassa odottaen syksyä; ruksaan kalenterista epätoivoisesti päiviä yli jokaisena iltapäivänä kotiin saapuessani - taas yksi päivä vähemmän tässä työpaikassa, jess ! Ajoittain on aivan hyvä fiilis ja lahjakkaasti psyykkaan itseni rauhalliseen olotilaan, jossa tiedostan ohikiitävät päivät ja viikot.... joinain viikkoina taas maaliviiva näyttää pysyvän täydellisen  saavuttamattomissa. Lokakuu, missä viivyt ?

Lähestyvät kesäkuukaudetkaan eivät tänä vuonna tunnu oikein miltään; kesäkuu tulee todennäköisesti menemään toki vilauksessa, koska jännitän jo sitä että joudun juhannuksen jälkeen tuuraamaan kollegaani kolme viikkoa omien töideni lisäksi  - heinäkuussa olen itse kuun kaksi viimeistä viikkoa lomalla, joten se on nyt seuraava positiivinen minietappini tällä kivisellä tiellä......Elokuun lopulla alkaakin espanjan kielikurssi, ja kun se on ohi, on töitäkään enää jäljellä pari viikkoa ! Jaksaa, jaksaa...

Toisaalta aika sääli, että yksi vuosi menee tässä jotenkin hukkaan odottaessani sitä, että ao. vuosi olisi jo ohi. En toki ole pistänyt elämääni mitenkään holdiin; tämä odotus on enemmän pääni sisällä - se on henkinen taistelu josta on selvittävä - mutta vaikuttaa tämä näköjään aika vahvasti kuitenkin moneen asiaan yleisen jaksamisen suhteen. Mutta, olen myös jo alkanut etsiä töitä syksyä silmällä pitäen; Espanjaan on lähtenyt muutama avoin hakemus, ilmoitukseni on taas aktiivisena eräällä talouden/lastenhoitajia etsivien perheiden suosimalla nettisivulla, ja aionpa taas pistää hakemuksen myös matkaopashakuun loppusyksyksi.

Niin...elän siis jo loppusyksyä mieleni sopukoissa. Siltikin.....tervetuloa kesäkuu ja kesä !


Inside my head I'm already in October. Me, who loves the summer, who breaths and lives the sun, the warmth, the smell of wild waters....I am waiting for October, for my job to end...for my life to start again. It seems no matter how many plans and schedules I make for myself in my current existence, today, tomorrow, in the here and now, in May and June....I still can't seem to anchor myself to this moment. Every day I come home from work and I cross over yet another day in my calendar on the wall and feel triumphant on some days - and desperate on others. It is pathetic of course, and so not the life I want to live, to be living in the future and missing moments in the presence....but, I hope I'll make it through 2015 a little wiser and a lot more patient. I've already begun sending out job applications to Spain, I've reactivated my profile on couple of websites where people abroad seek housekeepers and nannies...and I've even decided to apply for a job as a tour guide again. The good thing about being in a desperately wrong place is that you're hell bent on not repeating this experience - I want to make sure I'll end up in the right place come next year. So...goodbye May...are you here yet, October ?

 

Plan B: España !

Kun määräaikainen työsuhteeni alkaa tosiaan olla nyt puolivälissä, ja green card-lotossakaan ei vaan nappaa.....ja kun se ikuinen kaukokaipuu ei millään jätä rauhaan.....ja koska en halua loppusyksystä jäädä ajelehtimaan työttömänä ja/tai päätyä mahdollisesti toiseen dead end- työpaikkaan täällä kotomaassa....niin:  olen päättänyt muuttaa Espanjaan !

Minulla ei vielä ole täysin konkreettista suunnitelmaa sille, mitä tarkalleen sanoen tulen Espanjassa tekemään - mutta alustava hahmotelma on tämä: aloitan (Helsingissä) syksyllä vielä töissä ollessani Espanjan intensiivikurssin, joka kestää koko syyskuun ja puolikkaan lokakuuta. Kyseessä on alkeiskurssi, jonka aikana opiskellaan puolitoista tuntia kahdesti viikossa espanjalaisen opettajan johdolla. Kurssille on myös jatkoa marras-joulukuulla, joten mikäli vielä ensimmäisen kurssin jälkeen en ole onnistunut saamaan töitä Espanjasta, jatkan sitten kielen opiskelua täällä kotopuolessa.

Ja entäs ne työt sitten ? Työtilanne ei luonnollisestikaan ole Espanjassa(kaan) paras mahdollinen, ja suunnitelmani onkin yrittää löytää alkuun (6-12 kuukaudeksi) työpaikka perheestä, joka etsii kodin- ja/tai lastenhoitajaa - eli tällainen järjestelmä toisi mukanaan asunnon ja ylläpidon, plus viikottaisen taskurahan. Tuon ajanjakson aikana voisin opetella kieltä edelleen paikallisessa ympäristössä ja tutustua maahan tarkemmin, katsella sivusilmällä työpaikkoja tulevaa ajatellen, luoda kontakteja. Se, millainen työpaikka sitten lopulta löytyy -jos löytyy- on minulle oikeastaan aika samantekevää; tarkoitan tällä sitä, että viimeisten neljän vuoden aikana olen tullut huomaamaan, etten saa näistä ns. oikeista, omaa kokemustani ja koulutustani vastaavista hommista välttämättä enää mitään irti - joten olisin melko lailla valmis downshiftaamaan muutenkin ja tekemään aivan uusiakin juttuja.

Syksyyn on vielä suhteellisen pitkä aika, ja olen tässä toki avoimin mielin kaiken sen suhteen, mitä maailmankaikkeus mahdollisesti eteeni nakkaa ennen loppuvuotta - mutta tällainen suunnitelma on tosiaan alkanut muhia mielessä. Olen nuorena opiskellut espanjaa yhden lukukauden ajan; toissa vuonna olin viikon Madridissa työmatkalla, Las Palmasissa joskus aikoinaan parin viikon lomalla - en toisaalta ole koskaan mitenkään hulluna halunnut Espanjaan.....mutta jos ja kun Euroopassa nyt täytyy kuitenkin työlupien takia pysyä, niin Espanja houkuttaa ehkä EU-maista eniten.

Katsotaan miten käy !

As my current job contract is nearly halfway through, I am busy making plans for the end of this year and for my future. I have the tendency to get excited about things and plans may of course change before the year is over, but right now my plan is to try and find work in Spain and relocate over there ! I've studied Spanish when I was younger and last week I registered for Spanish classes here in Helsinki starting September. I think it's fine to participate in the green card -lottery for the States every year....but as it seems I'm not lucky with it and getting a Visa for the USA is impossible otherwise, I should start making actual plans for a life somewhere else. Within Europe, Spain is a country that appeals to me due to its climate, culture and of course the culinary delights too - my plan is to see whether I could find a job as a housekeeper/nanny with a private family for 6-12 months first...get situated, make contacts, learn the language...and then, hopefully, after a year or so be in a better position in order to seek a more independent lifestyle with a 'proper' job and my own place. Having said that....I do not really have much ambition to continue on my so called career path anyway, so I am open minded as to what I might be doing in the future. Eat, pray, love ?

Málaga - picture from HERE

Love & read

Photo a Day May.

Day 15 - love.  Love might automatically bring into one's mind a connection to another person, family or relatives....maybe even a pet. For me, in my current life situation, there isn't really conventional love present as I don't have family ties nor close relationships to my relatives - but, this doesn't mean I don't have love in my life. I believe that love can be an attitude, and when you go through certain things in your life and sort of come to a place of ...I don't know what to call it; emptiness, but in a good way ?.....you suddenly realize that you can find love everywhere around you. Love, for me, right now is nature - the water, the forest, the smell of spring in the air. It fills me up in a way that I feel can very well be described as love

On my walk today around my island. LOVE.

Day 16 - what you're reading. I'm halfway through a book called The Art Of Happiness, which is based on conversations and interviews between an American writer and psychiatrist Howard C. Cutler and Dalai Lama. Even though it says on the book cover that this is a Handbook for Living, I don't view this book as your standard Self-Help publication. I'm not religious but if I was, I would probably practice Buddhism....and many things about Buddhist views resonate with me to the core, so perhaps that's why I so enjoy and eagerly read about the Dalai Lama's take on life, suffering and happiness. The book is an interesting conversation between a Western psychiatrist who obviously has his own very -umm, Western- background, schooling and views...and Dalai Lama, someone who comes from an entirely different place, externally and internally.

Kuvia toukokuulta

Tämä päivittäinen kuvahaaste  ei oikein nyt muodostu päivittäiseksi, mutta postailen näitä kuvia nyt edes ajoittain, eiköhän se näinkin suju.

Day 10: favorite word
Day 11: kitchen
Day 12: something that makes you happy
Day 13: mum
Day 14: grass

I like the sound of WICKED. Nothing to do with the meaning of the word, at least I don't think so.

I don't actually have a KITCHEN, just a kitchenette. Oh well.

Letters from around the world make me happy.

MUM and I back in the day

Grass -- ruohoa ei nyt tullut kuvattua kun ei ollut kameraa tänään lenkillä mukana. Buu, haaste FAIL, haha ! No, otan tämän kuin nainen ja jatkan eteenpäin tulevien päivien aiheilla.

Egging it

DAY 9 -  something you do every day

Useimpia huomaamattomia asioita tulee varmaankin tehtyä joka päivä, mutta jos jotain tietoista ja suunniteltua tähän kuvaan, jotain jonka teen päivästä toiseen, viikosta viikkoon, kuukaudesta seuraavaan.....niin joo; paistan joka aamu aamupalalleni kananmunan.

En muista aikaa, jolloin en olisi syönyt kananmunaa aamiaiseksi, paistettuna tai keitettynä. Jenkeissä asuessani käytin jonkin aikaa kananmunankorviketta, jota myytiin sellaisissa maitotölkkien tapaisissa puolen litran tölkeissä - todennäköisesti tuo oli aikaa, jolloin kananmunan 'vaaroista' huudeltiin mediassa, kolesterin kohoamisesta. Itselläni ei ole ollut koskaan ongelmia kolesterolin kanssa, ja aionkin jatkaa munien popsimista hyvällä omallatunnolla. Yleensä syön muutenkin aina saman aamupalan; kaksi siivua Reissumiestä, päälle soseutettua avokadoa (maustettuna aromisuolalla ja yrttiseoksella), paistettu muna....ja kuppi kahvia. Ahh. En koskaan kyllästy tähän yhdistelmään.

Yup, every single day for my breakfast I eat an egg. I also usually eat the same breakfast generally with two slices of dark rye bread, mashed & seasoned avocado on top (with said egg) and a cup of coffee. I've been eating eggs all my life, mostly for breakfast but also otherwise in the form of the odd omelet here and there. Never had any problems with my cholesterol either. The funny thing is, I never get tired of eggs....I think as a breakfast they are perfect: they add enough protein and fat for the start of the day, and so usually I am not hungry until it's time for lunch.

Rush !

Day 8   A smell that you adore.....

Probably the best smell in the world to me is the smell of the ocean. Up there is also the smell of spring....it is intoxicating after a long winter. A smell of freshly made bacon....the smell of my skin after I've spent a day in the sun. The smell of coffee - often better than the actual taste of coffee, wouldn't you agree ? The smell of rain in the summer !

As I didn't really have time to prepare a photo collage of all these things....let's just publish a picture of my current perfume, Rush by Gucci. I think it's a scent you either love or hate, and I love it. I first wore it back in Florida around year 2000 - I believe it came out in 1999...so it has an emotional connection to me. That's one amazing thing about smells too, isn't it -- a smell or a scent can bring up a memory from decades ago and take you back in a flash.

What would life be like without the ability to smell anything ?

4, 5, 6, 7

Toukokuun valokuvaushaaste jatkuu, vaikka fiilis on viime viikosta niin taas uupahtanutkin etten tiedä mitä kuvaisin. Varmaankin noin 15. kerta (eli juu, 15 vuotta on yritetty muutama vuosi joskus välistä pois) kun green card lotto ei tärpännyt...ja se vie aina mehut. Toisaalta, myös PMDD on taas pahimmillaan...kuten liikunnan puutteesta näkyy. Juuri kun PITÄISI panostaa tuohon liikkumiseen just nyt, arrgh.

Yksi uusi suunnitelma on kuitenkin alkanut hahmottua loppuvuotta varten....jos en kerta sinne jenkkeihin pääse, niin nyt täytyy (taas) ottaa plan B esille. Siitä myöhemmin, tässä nämä kuvatukset.

Day 4 - fun
Day 5 - bird
Day 6 - you 
Day 7 - someone that inspires you

Me, two years old

I look up to ordinary people who survive this life day after day after day

Something I wore today ? Ja muuta randomia...

No, sunnuntain asukokonaisuudet eivät yleensäkään ole mitenkään erikoisia ja/tai yllytä ikuistamaan niitä valokuviksi saakka -- mutta kun tämän päivän kuvan aihe tosiaan on "something I wore today", niin tässähän se: asuni juoksulenkillä. Ostan treenivaatteeni ja -kenkäni yleensä Englannista netin kautta..esim. Asicsin juoksukengät ovat sieltä hankittuna huomattavasti halvempia (http://www.wiggle.co.uk/)

En katsonut lämpömittaria ennen lenkille lähtöä, ja jo reilun viiden minuutin juoksemisen jälkeen tajusin, että ehkä oli hiukan liikaa vaatetta päällä; pitkähihainen juoksupaita tuon hupparin alla ! Kas kun hoksasin hanskat jättää kotiin...... Lenkiltä palattuani vilkaisin lämpömittaria, ja ohoh: yli kahtakymmentä astettahan se näytti...tosin tuohon ikkunanpieleen oli kyllä taitanut aurinko paistaa koko aamupäivän ajan. Siltikin: jeeeeee, kesä tulee !

Tein myös uuden soittolistan juuri ennen lenkille lähtöä; näitä biisejä kun tuolla saarta kiertäessä kuuntelee, niin avot - siinä tossu nousee keveästi vaikka pää ehkä jo yrittääkin sanoa että en jaksa enää....jaksaa, jaksaa !

Day 3 of the Photo A Day May thingy: Something I wore today..... Well, today being Sunday I don't particularly wear anything very photogenic, but here's a snap of my outfit for my run today. The temps are getting higher and I couldn't be happier about it....and making a bouncy new playlist for running always helps out there when your head is trying to tell you you can't go on...

Day 2 - skyline

A Manhattan skyline it ain't....but as the picture for today is supposed to be 'skyline'..and this is the skyline I see every day here on my island; sometimes basking in the sun with glittering waters -- but today, as can be seen here, dark and dull, gloomy skies and gloomy waters. As I am writing this back home from my walk, I can hear the rain drumming on my windowsills. Are we sure it's May ?

May 1st - peace

Toukokuun ensimmäisen päivän kuvan aiheena siis 'rauha', tai rauhallisuus...miten tuon peace-sanan nyt haluaa kääntääkin.

Valitsin tämän kuvan, koska a) tykkään tosi paljon tästä Paulo Coelhon kalenterista ja sen osuvista runonpätkistä ja lainauksista....ja b) koska vastikään tekemäni päätökset (toukokuun teema Coelhon kalenterissa) ovat tuoneet minulle oikeasti nyt jonkinmoisen rauhan. Mistään mullistavasta ei ole kyse, vaan ihan siitä, että olen päättänyt ottaa oman elämäni ohjakset taas omiin käsiini hyvinvoinnin saralla...ja muutos tuntuu ainakin tunnepuolella heti.

The first picture in May is supposed to describe the word "peace". While you wouldn't necessarily connect Paulo Coelho's Day Planner with peace, the theme for May (Choosing) plays a role in my own peaceful existence right now -- as I've made the decision aka choice to be in control of my life again as much as it is possible. By this I simply mean taking care of myself and living as healthily as I can. Peace comes from being sincere with a choice like that and not letting yourself negotiate or bend the rules about it.

Photo a day May

Huhtikuun vimppa päivä; meikäläisellä ei ole vappukarkeloita ja ystävän suunniteltu vierailukin kariutui, mutta fiilis on edelleen hyvä ja toukokuu on erittäin tervetullut....se viimeinen ja virallinen askel oikeaan kevääseen...jee !

Satuin törmäämään netissä tällaiseen ideaan, jonka kannustamana meinaan ottaa toukokuun jokaisena päivä tänne blogiin listassa mainittuun aiheeseen liittyvän valokuvan. Minusta tämä on kiva ajatus; nuo aiheet ovat suhteellisen arkisia ja simppeleitä, ja se minkälaisen kuvan kukin päätyy yhden sanan siivittämänä ottamaan, on myös mielenkiintoista. Jos joku tämän postauksen lukevista sattuu myös syttymään tälle ajatukselle, niin mieluusti kävisin itsekin muissa blogeissa katsomassa millaista kuvasatoa toukokuu tuo tullessaan.

I love May ! I feel like I'm finally alive again in May, everything seems possible because the summer is just around the corner. I bumped into the above list and idea about taking a photograph every day in May based on the word assigned for that particular day. I am going to do this - sounds fun.

Monday fun day !

Maanantai ja hyvä pössis, mitä ihmettä ?

Näitä päiviä, kun PMDD ei pidä otteessaan, on niin harvoin että eron huomaa heti – ei ole harteilla sitä ”jotain”, ja pystyy hengittämään kevyesti. On tunne, että kaikki on ok, vaikka elämän haasteet eivät minnekään ole kadonneetkaan. Luin vähän aikaa sitten artikkelin, jossa kerrottiin B6-vitamiinin auttavan joitain naisia PMDD-oireiston kanssa…joten sitä aion kokeilla tässä kuussa – eihän tässä taas olekaan kuin pari kolme päivää siihen, että kahden viikon aikaraja napsahtaa, ja mieliala vaipuu synkkyyteen. Vitamiineilla taistoon !

 Paitsi viitamiinit, otan taas käyttöön toki myös ne jo aiemmin hyväksi todetut keinot. En VOI jatkaa näin (liikkumatta ja sokerikoukussa puolizombiena haahuilevana) – tämä elämäntapa ei näy ainoastaan turvotuksena ja muutamana liikakilona, vaan vaikuttaa tietysti suoraan myös mielialaan, ja PMDD korostuu entisestään kun ei pidä itsestään huolta. Tiedän, tiedän; hoen kuukaudesta ja vuodesta toiseen näitä samoja lupauksia ja päätöksiä – itseänikin hävettää lukea vanhoja blogipostauksia ja tätä aika ajoittain päätään nostavaa paatosta….. mutta toisaalta, hyvä kai se on että vielä jaksaa yrittää, eikös ?

Tänään on päivä 1 projektissa 100 päivää ilman (makeita) herkkuja. En ole oikeastaan koskaan ollut mikään lakkoilija herkkujen suhteen; ajattelen niin, että elämässä täytyy olla herkkuhetkiäkin….mutta jos käy niin kuten nyt on käynyt, että sokerimättö on täysin lähtenyt lapasesta, eikä sitä tunnu saavan kontrolliin, niin otettakoon nyt sitten järeät aseet esiin väliaikaisesti.

Ja psst: olen palauttanut liikuntatäpän tuonne ylös….meinaan siis taas alkaa liikkumaan ns. tavoitteellisesti eli liikunnat ylös ja punnitus perjantaisin. Vaakaa minulla ei juuri nyt tosin ole, koska entinen hajosi ja en pysty ostamaan uutta ennen tilipäivää – mutta punnitukset alkavat sitten 16.5. alkaen. Katsotaan myös sitten, minkälaisia tavoitteita voisi loppuvuodelle (taas) asetella.

Mukavaa vappuviikkoa - mulla on vain kolme päivää töitä tällä viikolla, jeeee....toimistokaan ei näytä pahalta tänään, eheh.