Elämäni ensimmäinen kolmikantakeskustelu selvitty hengissä! Hyvin lämminhenkisiä ja ymmärtäväisiä ihmisiä ovat onneksi sekä vuokrafirman työntekijät että lääkärini. Tämän hetkinen tilanne se, että olen nyt sairaslomalla kolme viikkoa eli 21.10. saakka, ja sitten arvioidaan tilanne uudelleen. Itselleni tieto siitä, että voin nyt hengähtää ilman joka viikkoisia lääkärien kanssa tapaamisia ja asioiden vatvomista on helpottava. Lääkärikäynneistä on ilman muuta hyötyä, sitä en sano; mutta olen persoonana sellainen etten oikein pysty aloittamaan ja/tai ylläpitämään mitään (esim. liikuntaa) rutiinia kun tiedän, että x päivän kuluttua on jälleen jonkun sortin sessio jossa päätetään vaikkapa sairaslomasta viideksi päiväksi kerrallaan. Kolme viikkoa suonee minulle sen verran aikaa rentoutua ja ladata pattereitani, päästä taas liikuntaan kiinni, rakentaa oikeanlainen vuorokausirytmi ja kokeilla nukkumista ilman lääkkeitä - että toivon mukaan lokakuun lopulla voisimme lopetta sairaslomat ja katsoa josko joku työpaikka vuokrafirman kautta löytyisi. Toki täytyy olla armollinen itselleen...sekä myös valmistautua siihen ettei todennäköisesti tuosta vain työpaikkaa löydy...mutta sitä aion murehtia vasta lokakuun lopussa.
Juuri nyt aion nauttia tästä loppusyksyn auringosta niin kauan kuin sitä vielä riittää...hengittää raikasta ulkoilmaa, käydä kirjastossa, joogata kotona iltahämärissä tuikkujen valossa, kokeilla josko keskittymiskykyni riittäisi meditoinnin uudelleen aloittamiseen. Elämä voittaa, en suostu luovuttamaan!
Aurinkoista lokakuuta!
No comments :
Post a Comment