Kyllä…lokakuu oli kaikkinensa loppujen lopuksi hyvä kuukausi. Omassa
rauhassa asioiden käsittelyä, runsaasti raikasta ulkoilmaa… Hiljalleen
palautuva kyky nukkua enemmän kuin kaksi tuntia kerrallaan, tiivistynyt
liikuntarytmi…mielenrauha, ah. Olen
melko varma että nukuin viime yönä yli kuusi tuntia putkeen – minulla ei ollut
Sleep Cycle päällä joten todistusaineistoa ei ole…mutta heräsin aamulla
(puhelimen herätykseen) kahdeksalta, enkä ollut edes tajunnut että siirryimme
talviaikaan yön aikana – joten ”oikeasti” nukuin yhdeksään ilman että olisin
herännyt aamuyöllä katsomaan kelloa! Tämä on jotain aivan ihmeellistä
meikäläisen maailmassa! En ole melkein kolmeen viikkoon koskenut mihinkään
unilääkkeisiinkään, joten todellakin jälleen kerran olen todistanut itselleni
että kaiken a ja o on säännöllinen liikunta ja se, että itsepintaisesti pitää
kiinni tietystä vuorokausirytmistä.
Lokakuun muita ilonaiheita: olen hiljalleen taas yhteyksissä siskooni.
Menemättä liiemmälti henkilökohtaisiin yksityiskohtiin, siskoni ja minä emme
ole olleet kovin läheisiä viime vuosien aikana…mutta nyt olemme pitkästä aikaa
jutelleet puhelimessa pari kertaa. Olen joskus maininnut blogissani ettei
minulla ole läheisiä suhteita lapsuuden perheeseeni eikä sukulaisiini; isäni
kanssa olemme kuitenkin myös onnistuneet jonkinmoisen ns. puhelinsuhteen
rakentamaan tässä viimeisten parin vuoden aikana.
Sairaslomani on sekin ohi ja työnhaku jälleen kerran päällä! Jostain sitä
voimaa ja positiivisuutta aina riittää; en osaa masentua tilanteestani ja uskon
kyllä, että uusi työ taas löytyy…sooner or later. Marraskuulle suunnitteilla on
vähintäänkin lisää liikuntaa ja terveellisiä elämäntapoja, lukemista ja
tulevaisuuden suunnittelua. Vuosi 2017 saattaa tuoda tullessaan isoja muutoksia;
mahanpohjassa jo silloin tällöin kutkuttaa positiivisen jännityksen merkeissä….mutta
vielä en uskalla avautua noista asioista etten jinxaa mitään. Ainoa
konkreettinen plääni on lomamatka Floridaan tammikuun alussa – mutta se on
vielä vaarassa peruuntua tai siirtyä, ellen jonkun ihmeen kautta onnistu parissa
kuukaudessa säästämään tarvittavia käyttörahoja. Lentoliput on, mutta muuten
olenkin rahaton. Tyypillistä ja ah niin epäloogista matkasuunnittelua a lá
Zella.
No comments :
Post a Comment